tiistai 3. toukokuuta 2016

Tonttipolitiikka

Raision tonttipolitiikka on ollut lähemmässä tarkastelussani viimeaikoina. Valtuusto päätti maaliskuussa laskea muun muassa Katteluksenmetsän sekä Nuorikkalan tonttien hintoja. Hintojen laskeminen on erittäin hyvä kannustin kaupunkiin rakentamista suunnitteleville.

Raisiossa suuri ongelma on naapurikuntia tiukemmat rakentamistapamääräykset. Naapurikunnissa määräykset koskevat lähinnä värimaailmaa sekä erikoisempien ratkaisujen kieltämistä. Meillä on aikoinaan päädytty arkkitehdin laatimiin määräyksiin. Nämä ovat myös saattaneet maksaa hieman enemmän kuin kaupungin omien työntekijöiden laatimat kevyemmät määräykset. Mielestäni rakentamisen kaupunkiin pitäisi olla helppoa, niin helppoa ettei houkutusta naapurikunnan puolelle tule. Arvostan yhtenäisiä asuinalueita, mutta niitä saadaan hieman kevyemmilläkin määräyksillä toteutettua.


Uskon että jokainen joka Raisiossa asuu tietää että tämä on erinomainen kaupunki asua ja elää. Tätä tietoa meidän tulisikin levittää ahkerammin, jotta saamme kaupunkiin uusia asukkaita. Raisiolla on hyvä sijainti ja erinomaiset palvelut, siinä on aika hyvät lähtökohdat asumiselle ja kaupungin kehittämiselle.