tiistai 6. marraskuuta 2012

Kiitos!

Vaalit ovat nyt käyty ja lopullinen vaalitulos selvinnyt. Sain hienosti 69 ääntä! Äänimäärä ei riittänyt valtuustoon mutta kolmannen varavaltuutetun paikka on erittäin hyvä. Olen otettu vaalituloksesta, sillä ehdinhän asua Raisiossa vain reilut neljä kuukautta ennen vaaleja. Kuusi ääntä jäi uupumaan valtuustopaikasta, mutta otetaan se ja tuplasti lisää seuraavissa vaaleissa. Kiitos vielä äänensä antaneille ja muille tukijoille, jokainen ääni oli tärkeä. Haluan toivottaa onnea jokaiselle valitulle puolueesta riippumatta. Lähetän myös kiitokset sekä onnittelut koko kokoomustiimille!

Tässä vielä kuntavaalien tulokset 2012 Raision osalta.

lauantai 27. lokakuuta 2012

Viimeisiä viedään



Enää vuorokausi siihen, kun ääntenlaskenta on jo hyvää vauhtia käynnissä. Kieltämättä hieman jännittää, ja huomenna varmasti enemmän. On erittäin vaikea ennustaa omaa äänisaalistaan täysin uutena ehdokkaana ja vielä täysin uudella paikkakunnalla. Tavoitteenani on valtuustopaikka Raisiossa. Huominen menee vaalitoimitsijana, joten tulokset selviävät itselleni vasta kun ne ovat täysin valmiit. 

Tänään olin vielä K-Supermarket Centerillä monen muun hyvän kokoomusehdokkaan kanssa. Kylmästä huolimatta sain kaikki vaalisuukot jaettua, ja viimeiset 15 mainosta päätyi postilaatikkoihin. Moni oli jättänyt äänestämisen ja äänestyspäätöksensä huomiseen, joten viime hetken kampanjointi kannatti.

Kampanjani aloitin lokakuun alussa, ensimmäisten joukossa. Paljon on suklaasuukkoja jaettu ja ihmisten kanssa muutama sana vaihdettu. Raisiolaiset ovat myös jääneet yllättävän paljon keskustelemaan kaupungin asioista, vaikkakin täällä kaikki vaikuttaa olevan aika hyvin. Vähintäänkin olen oppinut tuntemaan Raisiota paremmin ja tietämään hyviä ja huonoja puolia. Vaalikentillä kuuntelemalla olen saanut paljon tietoa ja erittäin paljon positiivista palautetta sekä tsemppauksia. Tästä voi hyvillä mielin jatkaa kohti seuraavia kuntavaaleja, kävi miten kävi. 

Olen jakanut satoja käyntikortteja kampanjani aikana, toivonkin että niiden avulla minuun on helppo olla yhteydessä myös vaalien välillä. Ne jotka eivät ole vielä ääntään käyttäneet, tai kertoneet minusta eteenpäin, toivon muistavan numeron 33! 

Ihanaa talvista vaalipäivää kaikille!

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Raisio kotiäidin näkökulmasta



Kolmisen kuukautta Raisiossa takana ja vielä nelisen kuukautta kotiäitiyttä jäljellä. Olen onnekas, että minulla on mahdollisuus olla kotona pienen tyttäreni kanssa, eikä töihin tarvinnut lähteä heti vanhempainrahakauden päätyttyä. Kotihoidontuesta ilman korotuksia jää käteen noin 300 euroa kuukaudessa. Tällä summalla on vaikea osallistua perheen yhteisiin menoihin. Niinpä moni vanhempi joutuu laittamaan jopa alle vuoden ikäisen lapsen päivähoitoon. Kannatan siis ehdottomasti kotihoidontuen kuntalisää. Kuntalisä auttaisi niitä perheitä, jotka ovat jo päättäneet hoitaa kotona alle kolme vuotiaan lapsensa. Kuntalisän toivottu vaikutus on myös helpottaa kotiin jäämistä, jolloin päivähoitopaikkojen tarve vähenee. Perheillä pitäisi olla yleisesti enemmän vapautta valita missä ja miten lapsensa hoitaa.

Kotona olevalle vanhemmalle ja lapsille on tärkeää saada sosiaalisia kontakteja sekä virikkeitä. Itse olen Raisiossa ehtinyt tutustua seurakunnan tarjoamiin kerhoihin ja muskariin. Tarjontaa seurakunnalla vaikuttaa olevan erittäin paljon ja myös käyttäjiä oman näkemäni perusteella on riittävästi. Myös MLL ja Kansallinen Lastenliitto järjestävät toimintaa Raisiossa. Olen kuullut, että Raisiossa on juuri lopetettu suosittu kaupungin järjestämä kerhotoiminta. On erittäin tärkeää, että kolmas sektori on järjestämässä tällaista toimintaa. Kaupungin tuleekin tukea kolmatta sektoria, mahdollisuuksien mukaan esimerkiksi antamalla tiloja heidän käyttöönsä. Näistä huolimatta tulisi selvittää palveluiden riittävyys ja laajuus, sekä pohtia kaupungin tarvetta olla enemmän mukana. Mainittakoon vielä, että Raisiossa on mielestäni erittäin kattavasti leikkipuistoja. Aivan kotini vieressä sijaitsee kaksi leikkipuistoa. Olemme katsastaneet lähimmän Metsäaron leikkipuiston, ja viihtyisässä Krookilan leikkipuistossa käymme keinumassa. Myös Ihalan alueen leikkipuistot taitavat jatkossa tulla Mummun kanssa tutuiksi.

Ennen muuttoani Raisioon olen matkustanut lastenvaunujen kanssa bussilla Turusta Raisioon. Hypännyt kätevästi lastenvaunujen kanssa bussiin ja seissyt matkani vaunujen vieressä, lähtemättä välillä pois esimerkiksi maksaakseni matkan. Kuvittelin näin voivan tehdä myös hypätessäni bussiin Raisiossa. En ota kantaa siihen, pitäisikö matkan olla ilmainen lastenvaunujen kanssa matkustavalle kustannussyistä, vaan turvallisuuden takia. Itse en ainakaan halua jättää lastenvaunuja yksin, jos bussi lähtee liikkeelle. Entä jos jokaisella pysäkillä tulee kyytiin lastenvaunujen kanssa matkustava? Odottaako kuski aikatauluista huolimatta, että vanhempi on päässyt takaisin vaunujen luokse, en usko. Kuulen mielelläni kokemuksia myös tästä asiasta. Itse en aio toistaiseksi kokeilla, onko vaunujen kanssa bussilla matkustaminen turvallista ja kätevää, vaan käytän omaa autoa.

perjantai 19. lokakuuta 2012

Viimeisimmät kampanjakuulumiset



Alkuviikosta kampanjointi on ollut hieman rauhallisempaa, mutta loppuviikkoa kohden tahti kiihtyy. Viime lauantaina olimme muiden kokoomus ehdokkaiden kanssa sankoin joukoin Raision K-supermarket Centerin edessä. Mukana oli myös Alexander Stubb, joka keskusteli niin ehdokkaiden kuin muidenkin kaupunkilaisten kanssa. 

 

Sunnuntaina sain syysloman ajaksi kyläilemään tokaluokkalaisen kummityttöni. Viikolla sitten jaoimme hänen ja mieheni kanssa hieman mainoksiani postilaatikoihin. Eilen olin hetken aikaa jakamassa vaalisuukkoja (suklaasuukkoja) Ihalan Siwalla, Tikanmaan K-marketilla sekä keskustan K-supermarket Centerillä. 

Tänään laitoimme pop up -kahvilan pystyyn Tommi Liimataisen kanssa Ihalan Siwalle. Perjantaisin tuntuu ihmisillä olevan kiire kotiin viettämään viikonloppua, mutta saimme silti käytyä muutaman hyvän keskustelun kahvin lomassa. 

Huomenna minut ja monta muuta ehdokasta löytää taas K-Centerin edestä. Tarjoamme myös kepin sijasta porkkanaa.

perjantai 12. lokakuuta 2012

Raision koulumaailmaa



Olin keskiviikkona seuraamassa Opetusalan Ammattijärjestön järjestämää vaalipaneelia Raision kirjastolla. Paneelin aiheena luonnollisesti oli koulutus ja siihen liittyvät asiat. Paneeli oli erittäin hienosti järjestetty ja ehdokkaatkin pärjäsivät hyvin. Kokoomukselta panelistina oli kunnanhallituksen jäsen Pipsa Allen

Alustuksissa kerrottiin, että Raisiossa on tällä hetkellä 2365 oppilasta, joista 1500 on alakoululaisia. Keskustelua käytiin koulupsykologien ja -kuraattoreiden määrästä. Onko kaksi psykologia ja yksi kuraattori riittävä määrä tällaiselle oppilasmäärälle? Vastaus on aika yksinkertainen, ei ole. Nyt ja tulevaisuudessa on tiukan säästämisen aika, tämä ei kuitenkaan ole asia, josta säästöjä haetaan. Päätöksenteossa tulee miettiä tulevaisuutta. Ei vain sitä, kuinka paljon säästetään nyt, vaan myös sitä kuinka paljon mahdolliset säästöt tuovat menoja tulevaisuudessa. Ennaltaehkäisevä työ on paljon edullisempaa kuin korjaava.

Paneelissa tuli myös ilmi muun muassa Friisilän ja Tahvion koulujen huono kunto. Huomioni kiinnittyi siihen, että koulujen korjaustarpeet eivät olleet tulleet päättäjien tietoon. On selvää, että vuotavat katot, kosteusvauriot ja vaaraa aiheuttavat viat on korjattava, tästä tuskin on kukaan kanssani eri mieltä. Ongelma tuntui kuitenkin olevan teknisen puolen tiedonkulussa. Myös Tikanmaan liikuntasalin puutteesta käytiin keskustelua. Pidän erittäin kannatettavana ajatuksena sitä, että Tikanmaan koulua laajennettaisiin ja huonokuntoisesta Tahvion koulusta luovuttaisiin. Näin saataisiin Tikanmaan oppilaille liikuntasali ja Tahviolaisille nykyaikaiset kunnolliset opetustilat. On totta, että uudet seinät maksavat, mutta niiden rakentaminen tällaisessa tapauksessa on paljon kauaskantoisempaa, kuin korjata vanhaa ja joka tapauksessa Tikanmaan oppilaat tarvitsevat liikuntatilat. Suurempien yhteisten tilojen ja pihojen hoito on edullisempaa. Myös sijaisjärjestelyt ja erityisopetus ovat helpompi hoitaa suuremmassa yksikössä.

Keskustelua herätti myös suomalaisten lasten ATK-taidot, ja se miten raisiolaisissa kouluissa voitaisiin taitoja parantaa. Olennaiseksi asiaksi kävi ilmi, ettei opettajien ATK-taidot ole riittävät, joten tekniikkaa ei voida hyödyntää riittävästi opetuksessa. Jonkinlaisia koulutuksia olisi siis syytä harkita. Itseäni kiinnostaa myös ATK-tunneilla käydyt asiat. En ole vielä ehtinyt perehtyä, käytetäänkö Raision ATK-opetuksessa vapaita ja avoimen lähdekoodin ohjelmistoja hyödyksi. Jos ei, niin olisi niiden hyödyntämistä mielestäni syytä lisätä. 

Paneelin avulla pääsin taas hieman paremmin perehtymään uuden kotikaupunkini koulumaailman asioihin.

maanantai 8. lokakuuta 2012

Minun historiani



Pelkän ansioluettelon laittaminen tänne tuntui tylsältä, mutta koska olen lähes jokaiselle raisiolaiselle täysin tuntematon kasvo, menneisyyttäni on syytä avata. Niinpä päätin kirjoittaa hieman historiaani ja ansioluetteloani auki.

Olin 17-vuotias kun liityin puolueeseen vuonna 2000. Samaan aikaan kävin Ravintolakoulu Perhoa, joka viime metreillä jäi terveydellisistä syistä, sekä lukio-innostuksen vuoksi.  Seuraavana vuonna taisin olla jo vahvasti mukana paikallisyhdistystoiminnassa. Syksyllä 2002 oli vuorossa ensimmäiset vaalini, seurakuntavaalit. Tuolloin sain ensimmäisen kerran äänestää ja olin myös ehdolla. Keväällä 2003 oli vuorossa eduskuntavaalit, joissa tein paljon kampanjatyötä nurmijärveläisen ehdokkaan Jorma Niinistön tukena. Samana vuonna minut valittiin Nurmijärven opetuslautakunnan varajäseneksi loppu valtuustokaudeksi.

Lukion aloitin jo ammattikoulun kanssa päällekkäin, mutta aloin panostaa siihen vasta myöhemmin. Kävin aikuislukiota, jolloin pystyin käymään töissä vakituisesti. Vanhemmillani on koko elämäni ajan ollut jokin kahvila-, huoltoasema- tai autokorjaamopalveluita tarjoava yritys, niinpä olen päässyt aloittamaan "työurani" jo 14-vuotiaana. Näissä yrityksissä olen saanut tehdä kaikkia mahdollisia työtehtäviä laidasta laitaan. Viimeisin työpaikkani oli kesällä ennen lapseni syntymää Autokeskuksessa, jossa toimin huoltoneuvojana. 

Lukion jälkeen syksyllä 2008 aloitin opinnot Metropolia Ammattikorkeakoulussa, jossa opiskelen autosähkötekniikkaa. Valmistumiseen ei ole enää kovin montaa suoritusta jäljellä, tarkoituksena onkin heti vaalien jälkeen hoitaa opiskeluiden loppurutistus. Lukioaikana toimin muun muassa oppilaskunnan puheenjohtajana ja ammattikorkeakoulussani olin kaksi kautta edustajistossa. 

Kuntavaaleihin lähdin ehdolle ensimmäisen kerran vuoden 2004 vaaleissa Nurmijärvellä. Sain saman äänimäärän kahden muun ehdokkaan kanssa ja minut arvottiin viimeisenä pois valtuustosta. Pääsin kuitenkin ensimmäiselle varasijalle. Suuressa ryhmässä tämä tarkoittaa lähes poikkeuksetta kokouksissa istumista. Ja jo keväällä yksi edustaja joutui luopumaan paikasta, jolloin nousin valtuustoon. Ensimmäisellä kaudella toimin nuorisolautakunnassa. Vuoden 2008 vaaleissa pääsin Nurmijärven kunnanvaltuustoon ja minut valittiin myös ympäristölautakuntaan sekä kahdeksi vuodeksi kuntakehitystoimikunnan varajäseneksi.

Vuonna 2005 liityin Kokoomusnuorten liittoon, jonka jälkeen toimin useita vuosia nuorten Uudenmaan piirin hallituksessa. Olen saanut olla myös niin Nurmijärven, Keski-Uudenmaan kuin Espoon paikallisyhdistysten puheenjohtajana sekä Uudellamaalla Kokoomuksen että Kokoomusnuorten varapuheenjohtajana. Olen ollut myös yhden kaksivuotiskauden Kokoomuksen puoluevaltuutettuna. Vuonna 2007 pääsin Uudellamaalla eduskuntavaaliehdokkaaksi. Vaalityö suurissa vaaleissa on kuitenkin sen verran raskasta ja raakaa, että eduskuntavaalit ovat ainakin toistaiseksi minun osaltani ohi.

Tänä vuonna olen saanut ihanan tyttären, mennyt naimisiin ja muuttanut täysin uudelle paikkakunnalle Raisioon. Näiden lisäksi toivon, että minut valitaan Raision kaupunginvaltuustoon tulevaksi kaudeksi, ja että saisin opintoni päätökseen. Näissä onkin ihan riittävästi vuodelle 2012.

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Ensimmäiset kampanjakuulumiset



Alkuviikosta sain käteeni käyntikortit, joiden avulla ajattelin pitkälti nämä pienen kampanjan vaalit pärjätä. Niitä olenkin sitten päässyt jo muutaman jakamaan. Toivon, että kaupunkilaiset säästäisivät kortin, ja ottaisivat yhteyttä myös vaalien välillä, mikäli minut valitaan johonkin luottamustehtävään.

Perjantaina kävimme jakamassa kahvia Turun ehdokkaan Joonas Suomisen kanssa Raision Kuninkojan K-Supermarketin edessä. Päivä oli todella sateinen, mutta illansuussa saimme hyödyntää pop up -kahvilaa raikkaassa syyssäässä. Teimme yhteiskampanjaa Raision puolella, mutta silti yllätyimme siitä, kuinka paljon turkulaiset käyttävät Raision palveluita, tästä voin tietenkin raisiolaisena olla ylpeä!



Lauantaina teimme raisiolaisen ehdokkaan Niina Puoskarin kanssa Kokoomuksen kotikäynti-kampanjaa Inkoisten alueella. Kotikäyntien tarkoituksena on mennä kysymään kaupunkilaisilta, mikä kaipaa uudistamista ja mistä voimme raisiolaisina olla ylpeitä. Saimme erittäin hyvän vastaanoton. Pääosin Raisiossa kaikki vaikuttaa olevan hyvin ja voimme olla ylpeitä palveluiden saatavuudesta.

Tänään sunnuntaina sain viimein kiinnitettyä muutamiin autoihin mainokseni. Kävin myös hetken aikaa jakamassa käyntikortteja sekä suklaasuukkoja Raision K-Supermarket Centerin edessä. Keskustellessani kaupunkilaisten kanssa kuulin taas, että Raisiossa kaikki on pääosin hyvin. Keskusteluissa tuli myös puheeksi joukkoliikenteen tila. Selvitettävien asioiden kärkipäässä tulee olemaan reuna-alueiden joukkoliikenneyhteydet, vanhusten palvelulinjojen riittävyys, mahdollisuus ilmaiseen matkustamiseen lastenvaunujen kanssa sekä seutuyhteistyö.

Ensimmäinen todellinen kampanjaviikko oli tiivistetysti tässä. Huomisesta eteenpäin vauhti kiihtyy.