Olin keskiviikkona seuraamassa Opetusalan Ammattijärjestön
järjestämää vaalipaneelia Raision kirjastolla. Paneelin aiheena luonnollisesti
oli koulutus ja siihen liittyvät asiat. Paneeli oli erittäin hienosti
järjestetty ja ehdokkaatkin pärjäsivät hyvin. Kokoomukselta panelistina oli
kunnanhallituksen jäsen Pipsa Allen.
Alustuksissa kerrottiin, että Raisiossa on tällä hetkellä
2365 oppilasta, joista 1500 on alakoululaisia. Keskustelua käytiin
koulupsykologien ja -kuraattoreiden määrästä. Onko kaksi psykologia ja yksi
kuraattori riittävä määrä tällaiselle oppilasmäärälle? Vastaus on aika
yksinkertainen, ei ole. Nyt ja tulevaisuudessa on tiukan säästämisen aika, tämä
ei kuitenkaan ole asia, josta säästöjä haetaan. Päätöksenteossa tulee miettiä
tulevaisuutta. Ei vain sitä, kuinka paljon säästetään nyt, vaan myös sitä
kuinka paljon mahdolliset säästöt tuovat menoja tulevaisuudessa.
Ennaltaehkäisevä työ on paljon edullisempaa kuin korjaava.
Paneelissa tuli myös ilmi muun muassa Friisilän ja Tahvion
koulujen huono kunto. Huomioni kiinnittyi siihen, että koulujen korjaustarpeet
eivät olleet tulleet päättäjien tietoon. On selvää, että vuotavat katot,
kosteusvauriot ja vaaraa aiheuttavat viat on korjattava, tästä tuskin on kukaan
kanssani eri mieltä. Ongelma tuntui kuitenkin olevan teknisen puolen
tiedonkulussa. Myös Tikanmaan liikuntasalin puutteesta käytiin keskustelua.
Pidän erittäin kannatettavana ajatuksena sitä, että Tikanmaan koulua laajennettaisiin
ja huonokuntoisesta Tahvion koulusta luovuttaisiin. Näin saataisiin Tikanmaan
oppilaille liikuntasali ja Tahviolaisille nykyaikaiset kunnolliset opetustilat.
On totta, että uudet seinät maksavat, mutta niiden rakentaminen tällaisessa
tapauksessa on paljon kauaskantoisempaa, kuin korjata vanhaa ja joka
tapauksessa Tikanmaan oppilaat tarvitsevat liikuntatilat. Suurempien yhteisten
tilojen ja pihojen hoito on edullisempaa. Myös sijaisjärjestelyt ja
erityisopetus ovat helpompi hoitaa suuremmassa yksikössä.
Keskustelua herätti myös suomalaisten lasten ATK-taidot, ja
se miten raisiolaisissa kouluissa voitaisiin taitoja parantaa. Olennaiseksi
asiaksi kävi ilmi, ettei opettajien ATK-taidot ole riittävät, joten tekniikkaa
ei voida hyödyntää riittävästi opetuksessa. Jonkinlaisia koulutuksia olisi siis
syytä harkita. Itseäni kiinnostaa myös ATK-tunneilla käydyt asiat. En ole vielä
ehtinyt perehtyä, käytetäänkö Raision ATK-opetuksessa vapaita ja avoimen
lähdekoodin ohjelmistoja hyödyksi. Jos ei, niin olisi niiden hyödyntämistä
mielestäni syytä lisätä.
Paneelin avulla pääsin taas hieman paremmin perehtymään
uuden kotikaupunkini koulumaailman asioihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti