Kuntaliitokset puhuttavat näissä vaaleissa enemmän kuin
mikään muu. Keskustelua kuntien tulevaisuudesta on syytä käydä ja miettiä
kaikki mahdolliset yhteistyön keinot läpi. Suomessa on useita pieniä kuntia,
joiden kohdalla liitos on varmasti järkevä, ellei välttämätön. Raisio on
kuitenkin vahva kunta, jolla on kaikki edellytykset jatkaa omana itsenäisenä
kaupunkinaan, edellyttäen kuitenkin, että yhteistyötä naapurikuntien kanssa kehitetään
yhä.
Raisio on pinta-alaltaan, muodoltaan ja asukasluvultaan
helposti hallittavissa oleva kaupunki. Itse asiassa Raisio on jopa nykyajan
ihannekaupunki. Palvelut ovat kaikille lähellä ja niiden kattavuus on hyvä.
Joukkoliikenne toimii paremmin kuin monessa muussa saman kokoisessa kunnassa ja
juna-asemakin löytyy suhteellisen läheltä. Yrityksiä Raisiossa on paljon ja työpaikkaomavaraisuuskin
on 89%. Olen juuri muuttanut Nurmijärveltä, jossa ehdin olla lähes kahdeksan
vuotta kunnanvaltuutettuna. Siellä asiat olivat toisin. Yksi suurimpia ongelmia
oli, ja on edelleen, suuri pinta-ala, Nurmijärvi kun on kooltaan suurempi kuin
Turku ja Raisio yhdessä. Siellä ei voida rakentaa vain yhtä koulua, yhtä
terveysasemaa, yhtä päiväkotia, vaan kaikki pitää aina tehdä vähintään kolminkertaisesti.
Ongelmana suuressa kunnassa on, että palvelupisteitä tarvitaan aina kuitenkin
enemmän kuin yksi. Ei kukaan kaupunkialueella mielellään lähetä lastaan kouluun
tai lähde pienen vauvan kanssa pakkasessa neuvolaan kahdenkymmenen kilometrin
päähän.
En ole löytänyt vielä yhtään syytä, miten mahdollinen
kuntaliitos edistäisi Raision ja kaupunkilaisten etuja. Yhteistyötä
naapurikaupunkien ja -kuntien kanssa tulee tiivistää. Palvelut, joita tarvitaan
vähemmän, tai joiden laatu paranee yhteistyöllä huomattavasti, voidaan tuottaa
myös muuna kuin lähipalveluna, tähän ei kuitenkaan tarvita kuntaliitosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti