perjantai 28. syyskuuta 2012

Vaalikampanjoinnin aloitus

Suuremmissa kaupungeissa vaalikampanjointi on aloitettu jo hyvissä ajoin keväällä. Pienemmillä paikkakunnilla annetaan mahdollisuus meille vasta muuttaneille ja muille myöhään heränneille, kampanjointi aloitetaan vasta viime metreillä. Itselläni alkaa kaikki tarpeellinen vaalimateriaali olla hyvällä mallilla, niinpä minut voi bongata ensi viikosta alkaen kaupungilta kampanjoimassa. Tulkaa nykäisemään hihasta ja kertomaan mietteitä teitä koskettavista asioista, sillä minä lupaan yhden asian näissä vaaleissa - lupaan kuunnella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti