keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Päiväkodin vanhempainilta




Päiväkodin vanhempainilta

Tänään oli päiväkodissa vanhempainilta, minulle tämä oli ensimmäinen. Ilta alkoi yhteisellä infolla, jonka jälkeen jakaannuttiin omien lasten ryhmiin. Itse päädyin pikaisesti käymään jokaisessa kolmessa ryhmässä.

Vanhemmille annettiin tehtäväksi pohtia arvoja, joita päiväkodissa pitää tärkeänä. Kolme tärkeintä arvoa oli vaikea nostaa. Tärkeimpänä pidin kuitenkin ”turvallinen päiväkotipäivä”-arvoa. Tässä eniten merkitsee lapsen hyvä ja turvallinen olo. Turvallisuuden tunnetta tuo se, että lapsella on hyvä suhde hoitajaan tai hoitajiin ja että he osaavat olla läsnä. Myös kiusaamiseen puuttuminen ja turvallinen ympäristö vaikuttavat olennaisesti turvallisuuteen.

Pienempien leikkipihan vähäinen varustus puhututti paljon. Tällä pihalla meiltä leikkii kaksi lasta. Yksi hiekkalaatikko, kaksi keinua sekä liukumäki kieltämättä on aika vähän kahdelle päiväkotiryhmälle. Paljon puhututti myös se, ettei kaupungin palautejärjestelmä toimi. Läheisen leikkipuiston huonokuntoisista välineistä on kuulemma annettu palautetta, mutta asialle ei ole tehty mitään. Näin asioiden todellinen puoli on ollut pimennossa. Muistan että tästä on joskus teknisen lautakunnan kokouksessa ollut puhetta, siitä kuinka nopeasti palautteeseen reagoidaan. Tässä tuli jo kolme asiaa eteenpäin vietäväksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti