Kirjoitin Kokoomus Raision Sillanrakentaja-lehteen
artikkelin työttömyydestä. Aiheesta olisi laajemminkin kirjoitettavaa, tässä kuitenkin
pintaraapaisu yhden työttömän ajatuksiin.
"Viime vuonna aloin etsiä töitä pitkien vanhempainvapaiden
jälkeen. Ehdin olla reilun vuoden työttömänä, tästä yli puoli vuotta todella
aktiivisena työnhakijana. Olin onnekas, sillä kiinnostavia paikkoja oli paljon
avoinna. Pääsin myös muutamiin työhaastatteluihin, sekään ei ole nykypäivänä
itsestään selvyys.
Työnhaku on kokopäivätyötä, sen tietää jokainen joka on tai
on ollut aktiivinen työtön. Omat lapseni aloittivat syksyllä
osapäiväisenpäivähoidon, ajattelin että näin saisivat hyvää harjoittelua ennen
kuin menen töihin. Onneksi olin hakenut hoitopaikat, kaikki hoitoaika meni
työnhakuun ja useimpina päivinä olisi tarvittu hieman lisätunteja. Olenkin
miettinyt, onko subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaaminen ollut järkevää.
On tapauksia, jolloin hoitoaikaa tarvitaan enemmän, vaikka toinen vanhemmista
onkin kotona.
Jatkuva kielteisten viestien saaminen työhakemuksiin
lannistaa helposti. Minulla on perhe ja aktiivisena pitävä harrastus,
politiikka, jotka auttoivat saamaan energiaa työnhakuun. Ihmettelin kuitenkin,
kuinka kukaan ei ottanut minuun lähes vuoteen yhteyttä. Vuodessa ihminen ilman
tukiverkostoa, harrastuksia ja hyvää itsetuntoa ehtii masentua monta kertaa.
Työelämä lipuu kauemmas ja syrjäytyminen yhteiskunnasta on lähempänä.
Asenteeni työttömiä kohtaan muuttui vuodessa paljon.
Kuvittelin että itsekin tekisin mitä vain työtä, kunnes löytyisi koulutusta
vastaavia tehtäviä. Korkeasti koulutettuja työnhakijoita ei vain oteta helposti
tekemään tehtäviä, joihin ei vaadita koulutusta. Luultavasti syynä on, että
luullaan tai tiedetään työntekijän lähtevän, kun sopivampia tehtäviä löytyy.
Asenteita jokaista työtöntä kohtaan tulee muuttaa.
Työt eivät lopu ja Raision työpaikkaomavaraisuus on
huipputasoa, konkreettisia tekoja tarvitaan enemmän, jotta työttömät ja
työmarkkinat kohtaavat. Työttömille pitää löytää uusia räätälöidympiä apuja jo
työttömyysjakson alkupuolella. Tähän on varaa laittaa resurssejakin, koska se
säästäisi työmarkkinatuen kuntaosuuksissa, toisi lisää verotuloja ja ehkäisisi
syrjäytymistä. Lisäksi työttömien olot tulisi toivottavasti inhimillisemmiksi.
Oma tarinani on saanut onnellisen lopun. Pääsin helmikuussa
alalle, johon olen halunnut jo vuosia ja vielä haluamaani yritykseen. Kannustan
kaikkia muitakin työttömiä jatkamaan ja innostumaan joka päivä, vaikka se ei
aina ole niin helppoa. Lupaan tehdä kaikkeni, jotta työllisyyttä hoidetaan
jatkossa paremmin Raisiossa."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti